Yhdistyksen historia / Föreningens histori

Omakotitaloja Norrbynrannan alueelle on rakennettu kiihtyvää vauhtia enimmäkseen 1990-luvun loppuvuosilta alkaen ja Valoniemeen vuosituhannen vaihteen jälkeen. Taloja ja asutusta on alueella toki ollut jo  paljon aiemminkin. Valoniemessä muun muassa toimi sata vuotta sitten tiilitehdas, josta ei ole enää jäljellä muuta kuin betoninen laituri.

Omakotitalojen asukkaat rekisteröivät yhdistyksemme tammikuussa 2007 nimellä Norrbynrannan omakotiyhdistys ry- Norrbystrand hemägaresförening rf ja tällä nimellä yhdistys toimi kymmenen vuoden ajan.

Vuonna 2017 uutisoitiin Paraisten kaupungin uusista suunnitelmista Norrbynrannan asuinalueen merkittäväksi laajentamiseksi leirintäalue Sollideniin asti. Keskustelun jälkeen yhdistys päätti muuttaa nimeään, sääntöjään ja vaikuttamisen aluettaan koko Norrbyn ja Valoniemen alueelle. Tämä on alue, jonka Saaristotie pohjoisessa leikkaa Paraisten Kirkkosaaresta, Hessundin sillan ja Reimari-kaupan kohdalla olevan sillan (Sundsbron) välillä.

Toimintansa aikana yhdistys on keskustellut ja vaikuttanut alueen kehitykseen mm.
  • tieyhteyksien muutoksista 
    • Kalkkitien-Saaristotien liikenneympyrän vaikutuksista
    • Hirvipolun alikulkutunnelin sijainnista
    • Sivutuulentien kevyen liikenteen väylästä ja tien kavennuksesta
    • Teollisuuskadun kevyen liikenteen väylästä
  • Myrskytien alueen valokuituyhteyksistä
  • Valoniemen huvivenesatamasta
    • yhdistys selvitti asukkaiden tarpeet, valmisteli huvivenesatamahanketta ja toimi synnytysalustana huvivenesataman vuonna 2016 toteuttaneelle osuuskunnalle
  • Huvivenesataman vieressä olevan uimarannan kunnossapidosta
    • yhdistys on pitänyt uimarantaa yllä talkoiden avulla
    • laituri ja grilli ovat yhdistyksen hankkimat ja ylläpitämät
Huvivenesatama, liikenneympyrä ja liikenneympyrän keskellä oleva kummeli otettiin yhdistyksen logon osiksi. Yhdistyksen logo ja viiri perivät värin ja muodon Paraisten kaupungin vaakunalta.


Kuvassa valmistaudutaan uuden vuoden viettoon. Osa asukkaista on viime vuosina kokoontunut rannalle yhteiseen ilotulitukseen.

Suositut tekstit